MBerg valaisimien hankkiminen on #vastuullisuusteko

Pidetään yhdessä Suomen kone käynnissä

Tuetaan suomalaista työtä ja pidetään Suomen pyörät pyörimässä. EL & Siten MBerg® työmaavalaisimet valmistetaan Pitäjänmäellä Helsingissä suomalaisten alihankkijoiden komponenteista. Alihankintaketjumme on mittava ja työllistää paljon suomalaisia osaajia ympäri maatamme. Omat työntekijämme kokoonpanevat MBerg® valaisimet omassa tehtaassamme Pitäjänmäellä.

MBerg® valaisimien komponenttien ja tarvikkeiden valmistuksessa luotamme mm. seuraaviin yrityksiin:

Scaletec Turusta,
Jurvan Jousi Jurvassa,
Lankapaja Nummelassa,
Trafomic Raisiossa,
MLB Electronics Lohjalla,
Hedtec Espoossa ja
Elgood Helsingissä.

Ostamalla kotimaisia MBerg® työmaavalaisimia, autat monta ihmistä ympäri Suomen. Vaikutus kertaantuu yrityksestä seuraavalle eli yhteisellä päätöksellä pidämme Suomen pyörät pyörimässä ja koneet käynnissä.

Kotimaisuudesta on hyötyä

Olemme varautuneet tulevaan ja pidämme huolen työmaiden kalustovirrasta. Varastot ovat hyvällä tasolla ja toimitukset rullaavat nopealla tahdilla. Saamme valaistus- ja sähköistyskalustoa työmaille ympäri Suomen muutamassa päivässä ja PK-seudulle jopa samana päivänä.

Lähetä meille työmaasi suunnitelmat ja saat meiltä paluupostissa kalustoluetteloehdotuksen, jolla pääset sähköistyksen kanssa eteenpäin. Palveluna saat meiltä halutessasi tarkan sähköistyssuunnittelupalvelun.

MBerg led työmaavalaisimet valmistetaan Suomessa
Työmaasähköistys referenssejä

Referenssit

Tiesitkö, että Suomen 10 suurimmasta työmaasta 7 on toteutettu EL & Siten kalustolla?

Olemme vastanneet lukuisista isoista projekteista alusta loppuun. Esim. HUS:in Siltasairaalan rakennusaikaisesta sähköistyksestä vastaa oma asennustiimimme. Viime aikoina sähköistämiämme saneerauskohteita on mm. NCC:n Helsingin rautatieaseman Scandic hotellin työmaa ja uudiskohteita SRV:n Monikko koulukeskus.

SRV:n T2-terminaalin laajennuskin valaistaan MBerg® -valaisimilla

Helsinki-Vantaan lentoaseman mittavien laajennus- ja muutostöiden tavoitteena on rakentaa terminaali 2:n eteen uudenlainen lentomatkustajia palveleva alue. Uudistustyöt tehdään kahdessa osassa, joista ensimmäinen käynnistyi helmikuussa 2019. Kokonaisuuden laajuus on yhteensä 75 000 neliömetriä.

NCC:n Momentum Turussa valaistaan luotettavasti MBerg® valaisimilla

NCC rakentaa Turkuun, Kupittaalle Asunto Oy Momentumin. Momentumin on tarkoitus valmistua keväällä 2020 Kupittaanpuiston viereen. Momentumiin kuuluu kaksi rakennusta, joissa on 182 asuntoa sekä kolme liiketilaa. Momentumin asunnot ovat energiatehokkaita. EL & Site toimitti Momentumiin työmaa-aikaisen valaistuksen. ”Yhtään valaisinta ei ole hajonnut, vaikka käyttö on kovaa. Tarvittaessa olemme käyttäneet valaistusta jopa aggregaatilla. Pimeässä ei ole… Lue lisää

Syvälahden monitoimitalo, NCC

NCC toimi Syvälahden monitoimitalon toteuttajana. Monitoimitalo sijaitsee Turun Hirvensalossa. Talo tarjoaa tilat noin 800 peruskouluikäiselle ja 140 varhaiskasvatuksen lapselle sekä laajat kunnalliset palvelut: ala- ja yläkoulut, kirjasto, nuorisotila ja päiväkoti, sekä kouluterveydenhuolto- ja neuvolapalveluita. Rakennus valmistui kesällä 2018. EL & Site vastasi rakennuksen työmaa-aikaisesta valaistuksesta. Laajuudeltaan monitoimitalo on yli 11 000 bruttoneliömetriä. ”Valaistus toimi tosi… Lue lisää

Arkadia 6, Temotek Oy

Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema rakennus tulee tarjoamaan uudet toimistotilat Kampissa Helsingin ytimessä. Temotek Oy toimii Arkadia 6 hankkeen toteuttajana. EL & Site on huolehtinut projektin sähköistys- ja valaistuskalustosta.

Monikko, SRV

SRV toimii Monikon koulukeskuksen toteuttajana. Projektissa peruskorjataan vanha koulurakennus ja sen lisäksi rakennetaan uudisrakennus.  Koulukeskus rakennetaan Espoon Leppävaaraan. Keskus tulee valmistuessaan tarjoamaan tilat noin 1300 lapselle. Koulukeskuksen tarkoituksena on yhdistää varhaiskasvatuksen sekä koulujen suomen- ja ruotsinkielisten tilat. Rakennukseen tulee sijoittumaan suomenkielinen päiväkoti, ala- ja yläkoulu. Tilat tarjoavat myös päiväkodin sekä alakoulun ruotsinkielisinä. Koulukeskuksen on määrä… Lue lisää

Jokirinteen oppimiskeskus SRV

SRV toteuttaa Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennushankkeen. Oppimiskeskus tulee valmistuessaan tarjoamaan tilat 1 100 1.-9-luokkalaiselle ja 240 päiväkotilaiselle. Oppimiskeskukseen rakennetaan myös liikuntahalli katsomoineen. Projekti päästiin aloittamaan vuoden 2018 syksyllä ja Oppimiskeskuksen on määrä valmistua viimeistään vuoden 2020 lopulla. EL&Site työskentelee projektissa yhdessä SRV:n kanssa. EL & Site on toteuttanut kohteeseen sähköistyssuunnittelun sekä toimittaa työmaa-aikaisen sähköistys- ja valaistuskaluston.

Louhenlinna SRV

Lapinmäentien kupeessa sijaitseva entinen Pohjola-Yhtymän pääkonttorin alue uudistetaan täysin. Entisen Pohjola-talon tilat uudistetaan ja alueelle rakennetaan seitsemän täysin uutta rakennusta.  Hankkeen toteuttajana toimii SRV. Kokonaisuudessaan alueelle valmistuu noin 700 uutta asuntoa. Kohteen purkutyöt pääsivät alkamaan vuoden 2017 loppupuolella ja kohde valmistuu toukokuussa 2020. EL & Site on toteuttanut SRV:n Louhenlinnan ja Ilveshovin sähköistyssuunnittelun sekä toimittaa… Lue lisää

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Helsinki, NCC

NCC rakentaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle uudisrakennuksen Helsingin Mannerheimintielle. EL&Site vastaa kohteen työmaa-aikaisesta sähköistyskalustosta.

Päärautatieaseman hotellityömaa, Helsinki, NCC

Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin päärautatieaseman toimistotila tulee tarjoamaan tilat uudelle hotellille. Hotelli rakentuu Helsingin sykkeeseen, entiseen VR:n pääkonttoriin. Kohteen korjausrakentajana toimiva NCC on valinnut EL&Siten työmaa-aikaisen sähköistyskaluston toimittajakseen. EL&Site on vastuussa peruskorjattavan pääkonttorin sekä kohteeseen rakennettavan uudisrakennuksen työmaa-aikaisesta valaistuksesta sekä sähköistyskalustosta. Rakennettaessa suuret tilat vaativat energiaa säästävän valaistusratkaisun, jonka EL&Site tarjoaa.

Ulkoministeriö NCC

Katajanokalla sijaitsevan ulkoministeriön kunnostuksen toteuttajana toimii NCC. Kunnostus aloitettiin vuoden 2018 syksyllä ja se valmistuu vuonna 2023. EL&Site on toimittanut Ulkoministeriön projektiin työmaa-aikaisen sähköistyskaluston kokonaisuudessaan. Energiaa säästävän sähköistyskaluston lisäksi työmaan on valinnut Älyhäly® -evakuointijärjestelmämme. Evakuointijärjestelmä Älyhäly® on kehitetty lisäämään työmaan turvallisuutta.

HUS Siltasairaala SRV

Siltasairaala on HUSin historian suurin julkinen investointi. Hankkeen toteuttajana toimii SRV. Tilavuudeltaan hanke on 360 000 bruttokuutiota, mikä vastaa yli kolmea eduskuntataloa. Sairaalan kerrosmäärät vaihtelevat alimman rakennusosan viidestä kerroksesta ylimmän yhdeksään kerrokseen. EL&Site vastaa kohteen työsähköistyksestä alusta loppuun. Työsähköistys pitää sisällään: -sähköistyssuunnittelun -asennuspalvelut -sähköistys- ja valaistuskaluston toimitukset -sähköistysasiantuntijapalvelut

Saksalaisesta laivanrakentaja MV WERFTEN:stä ja EL & Sitestä yhteistyökumppaneita

EL & Site on mukana projektissa, jonka laivajätti MV Werften Wismar GmbH toteuttaa. EL & Site toimittaa Saksassa rakennettavalle risteilyalukselle rakennusaikaisen valaistus- ja sähköistyskaluston. Saksalainen yritys vakuuttui EL & Siten tarjoamasta sähköistyksen kokonaisratkaisusta.

MBerg® LED-työvalot valaisevat Bouguesin työmaita Ranskassa

Yhteistyö MBerg valaisimien kanssa alkoi jo 2015, jolloin Euroopan toiseksi suurin rakennusliike rakensi Pariisin Orlyn lentokentän läheisyyteen Ibis hotelleja. Nykyään MBerg valaisimet valaisevat Bouyguesin työmaita ympäri Ranskan. Rakennusliikkeen insinöörit ihastuivat valaisimen huoltovapauteen ja hyvään valaistustehoon. Myös MBerg® valaistuksen varmuus ja sitä kautta lisääntynyt turvallisuus vaikuttivat valintaan. MBerg® valaisimet ovat valaisseet mm. Pariisin pääpostin ja Longchampin… Lue lisää

Meyer Turun telakalla työskennellään MBerg-valaistuksessa

MBerg® valaisimet luovat turvallisuutta rakenteilla olevaan laivaan. Porraskäytävät ja kulkureitit pysyvät hyvin valaistuina, kun valaisimia ei voi noin vain viedä mukanaan. MBerg valaisimet ovat myös vanhoihin valaisimiin verrattuna tosi kestäviä.

Jättimäinen Triplan työmaa Helsingin Pasilassa

Helsingin Keski-Pasilassa on meneillään jättimäinen rakennushanke, johon kuuluu kolme korttelia yhteensä noin 183 000 kerrosneliön alalla. Tripla valmistuu vaiheittain vuosina 2019-2022 ja se tulee valmistuessaan olemaan sykkivä kaupan, kulttuurin, liike-elämän ja liikenteen keskus. YIT luottaa Triplan työmaalla kestäviin, huoltovapaisiin Mberg-työmaavalaisimiin.

Terminaalin laajennus Hki-Vantaa, YIT Oy

Finavian tilaama ja YIT Oy:n (ent. Lemminkäinen Talo Oy) toteuttama Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin laajennus käynnistyi syksyllä 2015 ja sen on määrä valmistua vuonna 2020. Lemminkäinen luottaa tällä 75 800 bruttoneliön työmaalla huoltovapaisiin Mberg-työmaavalaisimiin. Lemminkäisellä arvostetaan Mbergien valotehoa, turvallisuutta ja energiansäästöominaisuuksia. ”MBergit on helppo asentaa ja ne toimitetaan työmaalle lavan päällä hyvässä paketissa. Lamppujen muoto on… Lue lisää

Uusi Lasten Sairaala 2017

Uuden Lastensairaalan työmaa valaistiin kokonaisuudessaan kestävillä MBerg työmaavalaisimilla. EL & Site toimitti kohteeseen myös väliaikaisen sähköistyksen kaluston.

S-ryhmän PT-logistiikkakeskus

S-ryhmän rakennuttama ja TYL Freewayn (Lemminkäinen ja Skanska) rakentama päivittäistavaroiden logistiikkakeskusta rakennetaan Sipooseen. Työmaa on kooltaan Suomen suurin.

HUS Potilastorni

Valinnassa painoivat vähäinen sähkönkulutus ja huoltotarve. Led-valaisinten energia- ja huoltokustannukset ovat 80 % pienemmät perinteisiin valaisinjärjestelmiin verrattuna.

Tampereen tornihotelli

Tampereen tornihotellin työmaa on ensimmäinen Suomessa kokonaan led-valaistuksella toteutettu. Yleisvalaistuksen lisäksi myös turvavalaistus on toteutettu LEDa valaisimilla.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä työmaasi valaistus ja sähköistys kuntoon! Pidetään samalla huolta suomalaisista alihankkijoista.

Tilaa tästä tai soita 09 455 5588

Vastuullisuusteko

EL & Site on luotettava rakennusaikaisen sähköistyksen ja valaistuksen kumppanisi

EL & Site Oy on työmaiden valaistukseen ja sähköistykseen erikoistunut kokonaisvaltaista palvelua tarjoava kotimainen yritys.

Omassa tuotannossa Helsingin Pitäjänmäellä valmistetaan kestäviä ja laadukkaita MBerg® LED-työmaavalaisimia, joita on myyty jo yli 200 000 kappaletta 12 eri maahan. Myös muut kehittämämme MBerg® -valaistuskonseptin tuotteet ovat kotimaisia, ja kaikki maahantuomamme tuotteet ovat huolella valittuja, laadukkaita ja toimintavarmoja.

Näitä laitteita ja vastaavaa kokonaispalvelua et saa muualta!

Meiltä saat kaiken mitä tarvitset työmaan väliaikaiseen sähköistykseen – tarvittaessa hoidamme sähköistyksen alusta loppuun koko rakennusprojektin ajan.

Palvelemme Sinua niin suunnittelussa, kaluston tarvekartoituksessa, tavarantoimituksessa kuin sähköistyksen ja valaistuksen asennuksessakin. Oma asennustiimimme hoitaa sekä lyhyet että pidemmät rakennushankkeet ammattitaidolla, tehokkaasti ja varmasti.

Valitsemme yhdessä parhaan ja sopivimman kaluston työmaallesi. Meiltä saat valmiin paketin, jotta työmaallasi voidaan keskittyä olennaiseen eli rakentamiseen.

Kehitämme yhdessä työmaiden kanssa työprosesseja ja tuotesarjoja vastaamaan työmaiden valaistus- ja sähköistystarpeisiin. Meillä on monipuolista kokemusta erityyppisistä kohteista – aina luotijunatunneleista HUS:in Siltasairaalaan sekä tornihotelleista telakoihin.

Palvelua suurella sydämellä:

– Suomen parhaalla sähköistyssuunnittelulla työmaasi lähtee heti oikeille raiteille

Lataa Aksonometrinen mallikuva

Lataa Valaistustasokuva

– Kokonaisvaltainen palvelu alkukartoituksesta asennukseen
– Paikallinen asennustiimi ja päivystys sekä työmaasi henkilöstön tekninen koulutus
– Projektin vastuuhenkilö (tarvittaessa)
– Henkilökohtainen palvelu kaikissa vaiheissa
– Jatkuva kehitystyö = alan tuorein tietotaito
– Satojen työmaiden kokemus
– Parasta laatua kilpailukykyisin hinnoin
– Aina uusi huippukalusto suoraan valmistajalta
– Nopeat toimitukset
– Koko sähköistyskalusto myytynä, takaisinostettuna Paipäkk® -ratkaisuna tai vuokrattuna

Koko paketti meiltä

Laadukkaiden tuotteiden lisäksi saat meiltä ammattitaitoisen sähköistys- ja valaistussuunnittelun, jonka pohjalta voimme yhdessä määrittää työmaasi kalustotarve rakentamisen eri vaiheisiin. Näin pystymme toimittamaan aina oikeaa kalustoa oikeilla määrillä ja oikeaan aikaan – koko rakennusprojektin ajan.

Tarvitsetko asennusta?

Ammattitaitoiset ja kokeneet asentajamme suorittavat työn nopeasti ja huolellisesti. Näin omat työntekijäsi voivat keskittyä rakentamiseen, eikä aikaa kulu turhaan ihmettelyyn tai tarvikkeiden hankkimiseen.

Konttitankkaus

Meiltä saat työmaallesi myös varastokontin, johon tankkaamme kalustoa sovitun suunnitelman mukaisesti. Kontti toimii kaluston varastona ja asentajien varikkopisteenä. Näin työmaallasi on aina oikea kalusto odottamassa asentajia, eikä sähkömiesten työhön tule turhia taukoja.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä työmaasi kokonaisuus kerralla kuntoon!

Tilaa tästä tai soita 09 455 5588

Kestävä ja huoltovapaa työmaavalaistus.
Luotettava ja huoleton valaistus, joka ei iskuja pelkää.

MBerg® 48V – turvajännitteellä toimiva työmaavalaisin, jota käytetään yhdessä Valmu-valaisinmuuntajien kanssa. MBerg® 48V valaisin on saatavilla akkuvarmennuksella, jolloin se toimii myös sähkökatkon aikana.

MBerg® 230V – verkkovirralla toimiva, ketjutettava työmaavalaisin. Yhteen linjaan voi liittää jopa 50 valaisinta. Nopea ja tehokas ratkaisu pienempiin tiloihin.

MBerg työmaavalaisttus

MBerg® -työmaavalaisimet kestävät iskuja ja pudotuksia

LED-moduulin komponentit ovat pieniä ja kevyitä, eivätkä ne irtoa tai rikkoonnu putoamisen tai iskun voimasta. LEDissä ei ole hehkulankaa tai lasia, joten se on äärettömän kestävä valonlähde.

Käytännöllinen muotoilu – helppo pinota ja kuljettaa lavalla

MBerg® -valaisimen kupu on pohjalta tasainen, joten ne voi pinota päällekkäin. Yhdelle lavalle mahtuu yli 100 valaisinta. Määrä on helppo tarkistaa yhdellä silmäyksellä, joten toimitettavat ja palautettavat valaisimet ovat nopeat laskea.

Kuljetuksen jälkeen heti valmiita käyttöön

Koska MBerg® -valaisimet kestävät kovaa käsittelyä, iskuja ja tärinää, ei niille tarvitse kuljetuksen jälkeen tehdä muuta kuin ottaa käyttöön. Kaikki valaisimet ovat heti käyttökunnossa ilman lampun vaihtoja tai testauksia.

Kustannustehokas ratkaisu!

Koko sähköistyskalusto myytynä, takaisinostettuna Paipäkk® -ratkaisuna tai vuokrattuna

Työmaa hyötyy uudesta ja ajanmukaisesta kalustosta, mutta aina kalustolle ei ole käyttöä tai varastointitilaa heti projektin päätyttyä. Tarjoamme kaluston Paipäkk® -takaisinostoehdolla tai vuokrattuna kuukausihinnalla.

PAIPÄKK® takaisinosto

Me sitoudumme ostamaan myymämme kaluston projektin päätyttyä takaisin etukäteen sovittuun hintaan. Näin kaluston hinta ja jälleenmyyntiarvo on tiedossa jo eri hankintamuotojen vertailun aikaan.

Kaluston vuokraus

Voit myös vuokrata koko kaluston kilpailukykyisellä kuukausihinnalla. Pyydä tarjous!

MBerg® valaisimien kokoonpano tehdään Suomessa ja myös komponentit valmistetaan pääosin Suomessa. MBerg® valaistusjärjestelmän valmistus tarvikkeineen työllistää suomalaisia Lohjalla, Turussa, Espoossa, Jurvassa, Joensuussa, Helsingissä, Raisiossa, Seinäjoella, Vihdissä…

Merkkinä suomaisuudesta MBerg® valaisimille on myönnetty Avainlippu.

Muista myös nämä!

Valohäkki EL Cage

Valohäkki

Tehokkaaseen logistiikkaan

Lue lisää…

Asennuskoukku

Asennuskoukku

Kestävä asennuskoukku kaiken ripustamiseen

Lue lisää…

EL Räkki työmaan keskusteline

EL Räkki

Järjestystä työmaalle

Lue lisää…

X-Baby valomasto

X-Baby

Akkukäyttöinen 2m valomasto

Lue lisää…